- LajittelujärjestysOletus
Kuvan otsikko, A → Z
Kuvan otsikko, Z → A
Luontipäivä, uusi → vanha
Luontipäivä, vanha → uusi
✔ Lähetyspäivä, uusi → vanha
Lähetyspäivä, vanha → uusi
Käynnit, korkea → matala
Käynnit, matala → korkea
Etusivu / Tunniste Leskinen 29
- Sankarihaudoilla
Kaatuneiden päivän muistotilaisuudessa Pälkjärven sankarihaudoilla puhui pastori Timo Leskinen. Kuva Lissu Kaivolehto - Syysretki 10.9.2014
Riihirannan isäntäpari Marja ja Timo Leskinen saavat retkeläisten tuliaisina Pälkjärven vaakunan lisäksi villasukat. Kuva Unto Kortelainen. - Syysretki 10.9.2014
Retkeläiset ovat saapuneet Riihirantaan Marja ja Timo Leskisen vieraaksi 10.9.2014. On tuliaisten aika. Tuliaisia luovuttamassa seuran sihteeri Maija Närhi. Kuva Unto Kortelainen. - Syysretki 10.9.2014
Syysretkellä Riihirannassa 10.9.2014 retkeläiset pääsivät kokeilemaan pärehöylää Timo Leskisen opastuksella. Kuva Tarmo Parvela. - Syysretki 10.9.2014
Riihirannan isäntäpari Marja ja Timo Leskinen ja tuliaisiksi saatu Pälkjärven vaakuna. Kuva Tarmo Parvela. - Syysretki 10.9.2014
Timo ja Marja Leskisen viehättävää pihapiiriä Polvijärven Riihirannassa. Kuva Unto Kortelainen. - Syysretki 2014
Pastori Timo Leskinen puhui retkeläisille Viinijärven kirkossa pidetyssä iltahartaudessa. Kuva Unto Kortelainen. - Kunniakäynti
Sihteeri Maija Närhi ja pastori Timo Leskinen laskemassa kukkatervehdystä Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille. Kuva Lissu Kaivolehto. - Kunniakäynti
Pastori Timo Leskinen aloitti puheensa raja- ja laatokankarjalaisten sankarivainajien muistomerkillä lukemalla raamatusta Joosuan kirjan neljännen luvun. Rakkaat pälkjärveläiset, te rajan takana syntyneet ja me tällä puolen elämämme aloittaneet. Joosuan johtama vanhan liiton kansa seisoo rajajoella Jerikon edustalla ja kokee Jumalan ihmeen. Joen vedet jakautuvat kuin muinoin Kaislamerta ylitettäessä. Tapahtuman muistoksi pystytetään 12 kiveä. Ystävät, mekin tässä seisomme hautausmaan kulmassa kahdentoista kiven ympäröiminä. Kiviin on kirjoitettu satamäärin nimiä. Ne kätkevät viestin, joka meidän varttuneemman väen on osattava kertoa lastemme sitä kysyessä. Perinteistä pitäjäjuhlaamme on aina vietetty näin heinäkuussa jo 65 vuoden ajan. Nyt osuu kohdalle toinenkin merkkipaalu. Kesällä 70 vuotta sitten itäinen suurvalta yritti tosissaan tehdä lopun itsenäisestä Suomesta. Viipurin lahdelta Tali-Ihantalan kautta Laatokan Karjalaan, siitä Ilomantsiin ja vieläkin pohjoisemmaksi ulotettu suurhyökkäys saatiin pysäytetyksi. Hintana ihmeelle oli sankarihaudoissa makaavien nuorten miesten elämä. ”Puolesta heimon ja maan”. Siinä on näiden kivien ja nimilistojen sanoma myös seuraaville sukupolville. Rajantakainen oman pitäjämme sankarivainajien lepopaikka Pälkjärven kirkonmäessä on sekin tullut tutuksi kaikille luovutetun Karjalan toivioretkeläisille. Jumalalle kiitos. Jo parikymmentä vuotta olemme saaneet vaalia tätä maapalaa kotiseuturakkauden ilmentymänä. Joosuan johtamalle kansalle virran ylitys oli uusi alku kansakunnan elämässä. Karjalan heimolle evakkomatka rasituksineen ja nöyryytyksineen oli sekin uusi alku. Kertojat itse ovat harvenneet mutta muistot kulkevat suvussa paperille ja magnetofoninauhoille talletettuina. Myös ihka oikeita muistoesineitä on pantu talteen: vanerikapsäkki, evakkohevosen länget, jo kaksi pakomatkaa kestänyt soppakulho. Ja luonnollisesti joukko valokuvia ynnä kirjeet. Lähettäjänä tai vastaanottajana kukaties yksi niistä miehistä tai lotista, joiden nimet ovat täällä kivissä kaiverrettuina. 70 vuotta vanhentaa ihmistä mutta se muuttaa myös maisemaa. Sammalkerros Pälkjärven navetan raunioilla, alapelto läpeensä soistunut, kiikkupuuna toiminut vanha koivu jo aikapäiviä ukkosmyrskyssä kaatunut. Moni tässä seisovista on on ehtinyt luovuttaa pois toisenkin kotinsa. Sodan jälkeen rakennettu talo on vaihtunut kirkonkylän riviasunnoksi tai kaupunkikortteeriksi. Todella paljon omakohtaista historiaa on nyt rauhan aikana hukattu tien alle tai teollisuuden tonttimaaksi. Miten olemme osanneet itsenäistä Suomea viimeiset 70 vuotta vaalia? Maailmanmenoa tarkastellessa tulee välistä mieleen, että olemme hoitaneet paremmin omia asioitamme kuin kansakunnan parasta. Lyhyt harras hiljentyminen sankarikivien äärellä on hyödyllinen itsetutkistelun paikka. Rauha ei näet ole itsestäänselvyys edes tämän päivän Euroopassa. Viikko sitten palasin Marja vaimon kanssa Viron matkalta. Siellä sukulaiskansa on herkistynyt seuraamaan Ukrainan tapahtumia. Oltiin kiitolliset keväällä allekirjoitetusta rajasopimuksesta. Toisaalta muisteltiin, miten vähän paperisopimuksilla on ollut arvoa suurvaltapolitiikassa. Puheeni aluksi luin kappaleen Jordanin ihmeestä. Joosua oli heimojohtaja ja samalla sotapäällikkö. Myös oman kansamme vaiheet ovat näyttäneet, että maa tarvitsee sekä osaavia neuvottelijoita että taitavia marsalkkoja. Onneksi heitä molempia on astunut esiin Suomen kohtalon sitä vaatiessa. Meidänkin tulee jokaisen kykyjemme ja voimiemme mukaan yhä olla isänmaata palvelemassa. Siihen velvoittavat osuvasti kiviin kaiverretut sanat ”Puolesta kansan ja maan”. Kuva Lissu Kaivolehto - Kunniakäynti
Sihteeri Maija Närhi ja pastori Timo Leskinen laskivat kukkatervehdyksen pälkjärveläisten sankarivainajien muistolle. - Sankarimuistomerkin paljastustilaisuus 1995
Sankarimuistomerkin paljastustilaisuudessa 14.10.1995 pastori Timo Leskinen puhui sankarivainajien muistolle. Kuva Unto Kortelainen. - Sankarimuistomerkin paljastustilaisuus 1995
Sankarimuistomerkin paljastustilaisuuden juhlallisuudet jatkuivat 14.10.1995 Ruskealan pappilassa. Aluksi laulettiin Karjalaisten laulu, jonka jälkeen kuultiin Aarne Könösen esitelmä pälkjärveläiset vapaussodassa. Pastori Timo Leskisen puheen jälkeen veisattiin virsi Herraa hyvää kiittäkää. Ohjelmallisen osuuden jälkeen oli vuorossa juhlalounas ja kahvit. Juhlalounaalla otetussa kuvassa keskellä kuvanveistäjä Erkki Eronen. Kuva Unto Kortelainen. - Valkovuokkomatka 2013
Kaatuneiden muistopäivän tilaisuudessa 19.5.2013 sankarimuistomerkillä puhui pastori Timo Leskinen: "Rakkaat Pälkjärven pyhiinvaeltajat. Me olemme kaikki evakkoja ja evakkojen jälkeläisiä. Tai jonkun muun koukun kautta evakkokansaan liitetyt. Länteen, etelään ja pohjoiseen on virta mukanaan kuljettanut. Raamatun sanaa mukaillen: ”Ei ole meillä täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme”. Hebr. 13:14. Varhaislapsuudesta muistan elävästi Väinö-sedän vierailut Laihialta Polvijärvelle. Hänen pirssiautoillaan kierrettiin kesäisin tervehtimässä sukulaisia ja entisiä naapureita Joutenniemessä, Niittylahdessa, Ketunpesillä, Kettuvaarassa ja Ristonkankaalla. Ja joka talossa kerrattiin muistoja, niin onnellisia kuin traagisiakin. Se oli 50 -luvun ryhmäterapiaa, debriefingiä parhaimmillaan. Yllätyksellisesti törmäsin vastaavanlaisiin evakkotarinoihin 2000 -luvun taitteen Virossa. Olimme aloittaneet Marjan kanssa Eestin matkailun ja kielen opiskelun 90 -luvun lopulla. Veljeskansa oli totuttelemassa uudelleen lunastamaansa itsenäisyyteen. Suomessa evakkoretket Karjalasta tehtiin kahteen kertaan. Viroa sotivat armeijat käyttivät marssireittinään jopa kolmeen kertaan. Nuoria miehiä mobilisoitiin, isoveli puna-armeijaan, pikkuveli Saksan armeijaan. Kaupungit oli pommitettu, maat miinoitettu. Evakkojärjestelyt vielä enemmän sekaisin kuin lahden pohjoispuolella. Oman erityispiirteensä kaaokseen toi länsirannikkoa ja saaria asuttanut eestinruotsalainen väestön- osa. Haapsalon edustalla pienellä Vormsilla on perheellämme ollut jo 10 vuotta mökki hankittuna. Väkimäärä saarella ennen sotaa oli Pälkjärven luokkaa, vajaat 3000. Syksyyn 44 mennessä valtaosa heistä lähti puna-armeijan tieltä laivoilla Ruotsiin joka toivotti kielisukulaiset tervetulleiksi. Jo sitä ennen sotaväki-ikäiset pojat olivat paenneet eri armeijoiden väenottoja ylittämällä Itämeren kalastusveneissä. Nämä seikkailut ovat suoraan verrannollisia omiin evakkotarinoihimme. Akuutti hätätila, yleinen epävarmuus tulevasta, pelko perheestä eroon ajautumisesta. Outoa murteellista ruotsia puhuvien tulokkaiden vastaanotto uudessa kotimaassa kangerteli sekin. Evakkojen hädänalaisen aseman hyväksikäyttö oli siellä Sveamaassa ainakin yhtä yleistä kuin kuulemissani talvisodan aikaan vievissä Maaningan saakkunoissa. Eestinruotsalaisten Vormsilta lähdettyä saarelle keskitettiin eri puolilta Baltiaa Eestiin ajautuneita sotapakolaisia. Meritie länteen oli nyt tukossa. Saksan vetäydyttyä alueelta alkoi neuvostokomento ja sen myötä kyyditykset Uralin taakse. Evakkona Siperiassa, karmea kohtalo. Vormsin kivikirkon viereen on parhaillaan suunnitteilla uusi alttaripaikka. Siinä voi kohta sytyttää kynttilän näillä länteen ja itään suuntautuneilla retkillä menehtyneiden saarelaisten muistolle. On Vormsilla tosin lolemassa entisiäkin muistomerkkejä. Vapauden patsas on yksi harvoista yli neuvostomiehityksen säilyneistä. Nimilaatan Strengit ja Fribergit menehtyivät v. 19 käydyn sisällissodan uhreina, menivät aluksensa myötä. Vastapainona vapaudenpatsaalle on säilytetty myös puna-armeijan muistopaalu. Se löytyy keskuskylältä sireenipensaiden varjosta. Saaren taisteluissa kaatuneiden neuvostosotilaiden varsinainen hautapaikka etsittiin, raivattiin ja pyhitettiin vasta niinkin hiljan kuin kolme vuotta sitten. Saksalaiset siirsivät omat sankarivainajansa Pärnun suurelle sotilashautausmaalle jo 90 -luvun alussa. Jäljelle jäänyt joukkohaudan kuoppa ei ole vielä saanut laattaansa, mutta varmaan senkin aika tulee. Me Pälkjärven sankaripatsaan eteen kokoontuneet pyhiinvaeltajat olemme kunnioittamassa oman pitäjän edesmenneitä kaatuneita. On suuriarvoinen asia, että aitaus muistokiven kera on saatu tähän pystyttää. Omistusoikeuttahan meillä ei enää kirkonmäkeen eikä pitäjän maihin ole. On tyydyttävä vähempään, vierailuoikeuteen. Kun ensimmäisinä Viron kesinä kohtasimme saaren pitäjäjuhlaan tulleita ruotsalaisia istumassa termospulloineen entisten talojensa raunioilla, tuli hakematta mieleen nämä omat Karjalan kotiseutumatkat. Samasta asiasta on kysymys: kaipuusta juurille. Maan palautus ruotsalaissuvuille ei ole ollut kuitenkaan pelkästään siunaukseksi. Kun yksi väestönosa sai oikeutta, toinen koki oikeudettomuutta. Monet Vormsille aikoinaan tuoduista sotaevakoista kokevat vabariikin sortavan omia kansalaisiaan. Eikö kaksi sukupolvea saarella asumista anna todellakaan enempää kuin vuokra- tai lunastusoikeuden mökkiin ja pieneen tonttimaahan? Viime sotien seurauksena rajoja siirreltiin laajemminkin Euroopassa. Kerrotaan tarinaa saksalaismiehestä, joka v. 89 liennytyksen jälkeen pääsi käymään synnyinkotinsa pihamaalla nykyisessä Puolassa. Siinä sitten talon uusi isäntä ja vain hieman häntä vanhempi saksalaisvieras keskustelivat. He molemmat olivat lapsena samaa taloa asuneet. Siis kummalle oikeuden mukaan kuului se suuri kivi, jonka päällä he parhaat leikkinsä olivat leikkineet? Tätä samaa kysymystä olemme epäilemättä itse kukin tahollamme pohtineet. Toki oikeuden kuuluisi olla meidän puolellamme. Mutta toisaalta yhden oikeuden toteutuminen ei saisi johtaa toisen oikeuksien polkemiseen. Niin tai näin, Pälkjärven sankarivainajat ainakin kaatuivat kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta. Kolmen hyvän asian puolesta. Tänään kaatuneiden muistopäivänä tahdomme heitä tästä uhrista kiittää." Kuva Unto Kortelainen - Valkovuokkomatka 2013
Valkovuokkomatkalaisia kuuntelemassa pastori Timo Leskisen puhetta sankarimuistomerkillä kaatuneiden muistopäivänä 19.5.2012. Kuva Unto Kortelainen. - Valkovuokkomatka 2012
Pastori Timo Leskinen puhuu sankarimuistomerkillä 20.5.2012. Kuva Unto Kortelainen. - Valkovuokkomatka 2011
Tässä Unto Kortelaisen tallentamassa kuvassa ollaan Vakkosalmen laululavan luona Sortavalassa 22.5.2011. Sortavalan kaupunki sai ensimmäisen kerran järjestettäväkseen yleiset laulu- ja soittojuhlat vuonna 1896, jolloin Vakkosalmen puistoon kohosi arkkitehti Yrjö Blomstedtin piirtämä laululava. Muista laulujuhlista poiketen Sortavalan laulujuhlilla oli mahdollisuus tutustua kalevalaiseen laulu- ja soittoperinteeseen, sillä juhlilla esiintyivät ensimmäisen kerran tunnetut runonlaulajat ja kanteleensoittajat kuten Iivana Bogdanov, Iivana Miischoka ja Iivana Shemeika. Vuoden 1906 laulujuhlilla kilpailivat kuorojen lisäksi myös kannteleensoittajat. Vuoden 1926 laulujuhlia varten Jean Sibelius sävelsi kantaatin ”Väinön virsi”. Samoilla juhlilla ihasteltiin Pekka Lambergin jouhikonsoittoa, jonka heijastumia on mm. Aarre Merikannon orkesteriteoksessa ”Kyllikin ryöstö”. Legendaarisen maineen Sortavalalle loivat vuonna 1935 pidetyt Kalevalan riemuvuoden laulujuhlat. Yhtenä kesäkuisena viikonloppuna Sortavalan kaupungin asukasmäärä (n. 4 500) viisinkertaistui, sillä Vakkosalmen puistossa pidettyyn juhlaan saapui yli 20 000 henkilöä. Laulujuhlien yhteydessä paljastettiin Alpo Sailon veistämä Runonlaulajapatsas, joka esittää Karjalan tunnetuinta runonlaulajaa Pedri Shemeikkaa. Patsas on edelleenkin alkuperäisellä paikallaan Kolmiopuistossa Suomen Pankin edustalla. Näille 1935 pidetyille laulujuhlille Pälkjärveltä osallistui ainakin joukko Ilmakan opintokerholaisia. Näin Juho A. Leskinen kuvaa tuota ikimuistoista retkeä: "Lähtöä varten kokoonnuttiin Ilmakan koululle. Osanottajia tälle retkelle oli uskaltautunut parisenkymmentä nuorta, jotka eivät retken rasituksia pelänneet. Meiltä oli minun lisäkseni mukana veljeni Eino morsiamineen. Matkaan lähdettiin aamuvarhaisella, eikä matkalla pidetty kiirettä. Sortavalaan oli 42 kilometriä. Pidimme lepotauon matkan puolivälissä ja söimme eväitämme. Sortavalassa olimme ennen puoltapäivää. Kun joukostamme oli otettu valokuva Runonlaulajan patsaan luona, lähdimme Vakkosalmelle katsomaan ja kuuntelemaan sitä sanomaa mitä Kalevalan 100 – vuotisjuhlat itse kullekin julistivat. Ja kyllä täytyy sanoa, että se näky – tuhansien kuorolaisten parvi ja laulun valtava pauhu, jonka aistimme korvillamme - oli sellaista ennen näkemätöntä ja kuulematonta. Se painui mieleen ja herkisti vastaanottavaiseksi." - Maaninka 2000
Vuonna 2000 seuran kesäjuhlia vietettiin heinäkuun yhdeksäntenä päivänä Maaningalla. Josefiina ja Aaro Sarlundin perilliset olivat kutsuneet pälkjärveläiset viettämään vuotuista kesäjuhlaa perikunnan kotiin Käärmelahden Virranniemelle teemana Maaningalle tulon 60-vuotismuistelut. Tulokahvien jälkeen pidetyssä pihakirkossa puhui pastori Timo Leskinen. Kuva Unto Kortelainen. - Lannanajoa
Eino ja Juho Leskinen lannanajossa 1930-luvulla Ilmakassa. - Kotiteollisuuskoulu1937
Kiertävän kotiteollisuuskoulun oppilaat ovat ryhmittyneet kurssin päättäjäiskuvaan suojeluskuntatalon edustalle vuonna 1937. Tunnistaako joku näitä ilmeisesti kurssilla tehdyissä kansallispuvuissa poseeraavia nuoria naisia? Kuvasta on tunnistettu seuraavat henkilöt: Eturivissä ensimmäinen oikealta on Helmi Vasko, toinen oikealta on Veera Leskinen (s. Vornanen)Ilmakasta ja kolmas oikealta Kerttu Koljonen Ilmakasta. Toisessa rivissä toinen vasemmalta on Aune Pussinen (s. Levänen)Kurikasta. Kolmannessa rivissä toinen vasemmalta (oven keskikohdalla) on Tyyne Riikonen Kurikasta. Ylärivissä kolmas vasemmalta on Annikki Sirkiä (s. Sorsa). - Aitajuoksua
Aitajuoksua Pälkjärven suojeluskunnan kentällä 1930-luvulla. Eino Leskinen loikkaa komeasti aidan yli ja perässä seuraa tohtori Arvi Huuskonen. - Viestijoukkue
Voittoisa viestijoukkue Ilmakasta. Leskisen veljekset, vas. Eino (s.1911), Aarne (s. 1905) ja Juho (s.1909). Juho Leskisestä tuli eläkeiässä ansioitunut perinteen kerääjä. Hänen keräämiään aineistoja on tallennettu mm. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon ja Museoviraston arkistoon. - Ilmakka1991
Leskisen navetan ikkuna-aukossa on vielä jäljellä sotavankileirin aikainen piikkilankaristikko. Ilmakka 1991. Kuva Unto Kortelainen. - Ilmakka1991
Leskisen veljesten navetan raunioita Ilmakassa 30.6.1991. Kuva Unto Kortelainen. - Ilmakka 1996
Katoavaa peltomaisemaa Ilmakassa Leskisen paikalla 25.5.1996. Kuva Unto Kortelainen. - Sienestäjät
Sienestäjiä Ilmakassa syksyllä 1943. Vas. Dunja Vornanen ja keskellä Aino Leskinen. - Kunnanvaltuusto 1940
Pälkjärven viimeinen kunnanvaltuusto 1940. Takana vas. T. Kempas, A. Leskinen, H. Vuojolainen, T. Koljonen, E. Kortelainen, T. Pelkonen, J. Könönen ja E. Rouhiainen. Edessä vas. H. Riikonen, L. Kivinen, J. Väisänen, M. Kilpiranta, J. Avonius, S. Olkkonen ja A. Kämäräinen. - Hevosajelulla
Lauri Kivinen ja Eino Leskinen hevosajelulla 1920-luvulla. - Ilmakan opintokerho
Ilmakan opintokerholaiset retkellä Vuokatissa 1930-luvulla, todennäköisesti 1939. Osanottajat alkaen alhaalta vas. Vihtori Vornanen ja Arvo Jalkanen. Toinen rivi vas. Veikko Könönen, Eino Holopainen, Kerttu Koljonen, Eino Leskinen, ja opettaja Kerttu Pailamo. Kolmas rivi vas. seisomassa kolme tunnistamatonta nuorukaista, Penna Nousiainen, istumassa Martta Vornanen (?), Aune Muhonen, tunnistamaton neitonen ja Veera Leskinen (s.Vornanen). Neljäs rivi vas. valkopaitaisten takana tunnistamaton nuorukainen, Väinö Kortelainen, Toivo Nousiainen, Benjamin Könönen ja kaksi tunnistamatonta neitosta. Takana Juho Leskinen (hiukset otsalla) ja Mauno Vornanen. Muut takanaolijat tunnistamattomia. HUOM! Lisäys tunnistetietoihin 30.12.2013 Takana valkoista pylvästä vasten vaaleahiuksinen mies on Lauri Könönen (kaatui 2.1.1940 Ruhtinaanmäessä). Hänestä alaviistoon oikealle kaiteen pystypuita vasten tummahiuksinen mies on Toimi Könönen. - Aarne Leskinen
Aarne Leskinen vanhempiensa haudalla Pälkjärven hautausmaalla syksyllä 1944.